“Syntikkataivaassa tehty.”
—SynthMania.com
Samplet kohtaavat synteesin
D-50 oli Rolandin ensimmäinen täysin digitaalinen syntikka; sen ainutlaatuisessa soundissa vähentävä synteesi kohtasi harmonisesti monimuotoiset samplatut aaltomuodot sekä digitaaliset efektit. Tämä samplejen ja synteesin kekseliäs avioliitto mahdollisti lämpimän ja dynaamisen analogisen tonaliteetin, jossa oli digitaalisen teknologian realismi ja joustavuus. Soundin luomisen mahdollisuudet avautuivat aivan toiselle tasolle.
New Wave, New Jack, New Age ja niin edelleen…
1980-luku oli pop-musiikissa dynaamista aikaa, uusia tyylilajeja muotoutui hurjaa vauhtia. Nimeä kuuluisa kappale 80-luvun lopulta tai 90-luvun alusta ja on hyvät saumat, että se on rakennettu yhden tai useamman D-50 -soundin ympärille. Se on eri genrejen klassikkoraitojen perusraaka-aine, oli kyseessä sitten syntikkapop, uusi aalto, new jack tai R&B. Se on myös kuultavissa lukemattomilla elokuvien ääniraidoilla. Jotkut palvotuimmista artisteista ovat itse asiassa käyttäneet upeasti rakennettuja presettejä suurten kansainvälisten hittien perusmateriaalina.
“Suunnannäyttäjä. Siinä oli aivan erilainen soundi.”
—Jimmy Jam
Ota D-50 omaksi
D-50:n plugariversio on ainoa autenttinen ohjelmallinen versio Rolandin syntikasta. Siinä on sama samplattu aaltomuotosetti, Digital Circuit Behavior-mallinnusteknologia toistaa jokaisen alkuperäisen nyanssin aina arkkityyppiseen "overtone noiseen" asti, joka muodostaa suuren osan tämän syntikan luonteenomaisesta soundista. Olemme koodanneet mukaan myös asiaan kuuluvan joystickin sekä alkuperäiset ikoniset presetit. Tässä D-50-versiossa on myös mukana lisäominaisuuksia, jotka tekevät siitä ainutlaatuisen ja tehokkaan työkalun moderneihin tuotantoihin:
- Lisä-aaltomuotoja sekä tempoon lukittuva LFO; enemmän mielenkiintoisia soundeja sekä parempi integrointi audio-ohjelmaan
- VIrtuaalinen PG-1000-ohjain (lisävarusteena tarjolla ollut hardware-ohjain alkuperäiselle D-50:lle) yksinkertaistaa huomattavasti soundien tekoa, presettien kustomointia sekä aivan uusien soundien alusta asti ruuvaamista
- Kaikki alkuperäiset presetit sekä tuoreita uusia soundeja + ladattavia lisä-patcheja
Hardware-integraatio
D-50 Software Synthesizer voidaan yhdistää muihin Roland-instrumentteihin monella eri tavalla. Lue SysEx-tiedostoja alkuperäisestä D-50:stä tai vanhoista kolmansien osapuolien kirjastoista ja nauti vanhemmista patcheista. Voit myös vaihtaa patcheja ja pankkeja Roland Boutique D-05-syntikan kanssa ja käyttää sen käyttöliittymää plugarin ohjaukseen.
Liity Roland Cloud:iin tänään ja tutki D-50:n omaperäistä maailmaa. Jos pidät D-50:stä, tutustu myös JV-1080:n softaversioon ja löydät monia parhaista kappaleista tuttuja soundeja.