JX-03

Sound Module

JX-03
Poistuneet

JX-3P:n soundi ja ohjattavuus, kirjan kokoisena

Roland Boutique JX-03-moduli jatkaa JX-3P-syntikan perimää. Alkuperäinen soitin julkaistiin, kun näppäinohjaus oli päivän sana ja siksi soitin suunniteltiinkiin niin, että soittaja pääsi nopeasti käsiksi preset-soundeihin. Se oli kuitenkin mitä suurimmissa määrin ohjelmoitava, varsinkin kun käytössä oli lisävaruste PG-200-kontrolleri. Kontrolleri antoi käyttöön 24 potikkaa, joilla äänen veistäminen kävi ripeästi. Rajoitetun painoksen neliääninen JX-03 perii kaikki PG-200:n 24 potikkaa sekä JX:n persoonallisen soundin. Olemme lisänneet mukaan muutaman alkuperäisestä JX-3P:stä puuttuvan ominaisuuden kuten uusia aaltomuotoja, laajennetun DCO-alueen sekä cross modulation -optioita. Saat jopa liu’utettua JX-03:n lisävarusteena saatavaan K-25m-koskettimistoon saaden näin kompaktin syntikan, joka lähtee mukaan minne tahansa.

JX-3P:n soundi. SIsäänrakennettu ohjain.

Usein unohdetuksi klassikoksi kuvailtu JX-3P oli ennen kaikkea nopea. Yksinkertainen näppäinpohjainen käyttöliittymä potikoiden ja liukujen sijaan takasi ripeän pääsyn massiivisiin soundeihin. Lisävarusteena tarjolla olleen PG-200-kontrollerin kanssa syntikasta sukeutui erinomaisesti ohjelmoitava, tehokas syntikka. Uusi JX-03-moduli luo uudelleen PG-200:n paneelin – mukaanlukien kaikki 24 säädintä - näin pääset suoraan käsiksi monipuoliseen syntikka-arkkitehtuuriin.

Lisää mahdollisuuksia soundinmuokkaukseen

Samoin kuin muihinkin Roland Boutique-sarjan laitteisiin, myös JX:ään lisättiin muutama hienovarainen, alkuperäisestä mallista puuttuva ominaisuus. JX-03 tapauksessa kyse on lisä-aaltomuodoista sekä kummankin DCO:n laajennetusta alueesta sekä uusista LFO-aaltomuodoista. Toisessa DCO:ssa on myös uusia cross modulation-mahdollisuuksia. Näiden uusien ominaisuuksien myötä saat lisäpotkua monissa liemissä testattuun JX-ääniyksikköön.

Kehitä ideoitasi 16 askeleen sekvensserillä

Soittimen 16 askeleen sekvensseri on musiikillisten ideoiden muistikirja, jolla voit kokeilla uusia ajatuksia ilman mittavaa arsenaalia – voit käyttää sitä jopa ilman koskettimistoa. Jos koskettimistoa ei ole kytketty, saat nauhaohjaimella testattua soundia. Näin soundien teko on helppoa ja nopeaa.

K-25m koskettimisto lisävarusteena

JX-03 toimii erityisen hyvin dynaamisen 25 koskettimen K-25m -koskettimiston kanssa. Sen avulla pääset musiikintekemisen seuraavalle tasolle. Kun moduli on kiinnittynyt koskettimistoon, on näppäimiä ja säätimiä helppo käyttää, etupaneeli nimittäin säätyy kolmeen vaihtoehtoiseen asentoon.

Chain -tila

Alkuperäinen JX-3P oli tehokas syntikka, jossa oli kaksi digitaalisesti kontrolloitua oskillaattoria jokaiselle sen kuudesta äänestä. JX-03:ssa on chain-tila, jonka ansiosta voit liittää kaksi JX-modulia yhteen MIDI-liittimien kautta ja näin luoda yksi kahdeksanääninen syntikka. Lisämodulit tuovat jokainen neljä ääntä lisää. Se on erityisen kätevää, kun ohjaat JX-03:a suuremmalta erilliseltä koskettimistolta. Voit jopa muokata soundia päämodulista käsin kontrolloiden kumpaakin yksikköä. Erinomaista, kun haluat tehdä reaaliaikaisia filtteripyyhkäisyjä ja envelopemuokkauksia.

Paristoilla tai USB Bus-virralla

Osa parhaasta musiikista tehdään jossain aivan muulla kuin studiossa ja sen vuoksi Roland Boutique-sarjan laitteet toimivatkin 4 x AA-paristoilla ollen valmiina silloin, kun inspiraatio iskee. Voit vaihtoehtoisesti syöttää virtaa JX-03:lle USB-väylää pitkin.

USB audio interface - suora reitti audiotyöasemallesi

JX-03:n USB -liitin toimii myös korkealuokkaisena 24bit, 44.1kHz audio interfacena. Se on nopea, yksinkertainen ja luotettava tapa äänittää suoraan audiotyöasemaan. Saat myös pidettyä suosikkisoundisi ja -sekvensseripatternisi turvassa USB datan varmuuskopioinnin ansiosta.

Specifications
Maximum Polyphony
4 voices
User Memory
16
Preset Memory
32
Controllers
VOLUME knob
Ribbon controllers 1, 2

DCO-1 Section
RANGE select knob
WAVE FORM select knob
FREQ MOD LFO switch
FREQ MOD ENV switch

DCO-2 Section
RANGE select knob
WAVE FORM select knob
CROSS MOD select knob
TUNE knob
FINE TUNE knob
FREQ MOD LFO switch
FREQ MOD ENV switch
LFO DEPTH knob
ENV DEPTH knob
Polarity switch

VCF Section
SOURCE MIX knob
HPF CUTOFF knob
LPF CUTOFF knob
RESONANCE knob
LFO MOD knob
PITCH FOLLOW knob
ENV MOD knob
ENV MOD polarity switch

VCA Section
MODE switch
LEVEL knob

LFO Section
WAVE FORM select knob
DELAY TIME knob
RATE knob

ENV Section
ATTACK TIME knob
DECAY TIME knob
SUSTAIN LEVEL knob
RELEASE TIME knob

CHORUS Section
CHORUS button

BANK A, B, C buttons
PATCH NUMBER 1–16 buttons
MANUAL button

Power switch
Effects
Chorus
Delay
Step Sequencer
16 step
16 pattern
Nominal Input Level
INPUT jack: -0 dBu
Connectors
PHONES jack: Stereo miniature phone type
OUTPUT jack: Stereo miniature phone type
INPUT jack: Stereo miniature phone type
MIDI (IN, OUT) connectors
USB port: MicroB type (Audio, MIDI)
Power Supply
Rechargeable Ni-MH battery (AA, HR6) x 4
Alkaline battery (AA, LR6) x 4
USB Bus power
Current Draw
500mA (USB Bus power)
Expected battery life under continuous use:
Rechargeable Ni-MH battery: Approx. 6 hours
* This can vary depending on the specifications of the batteries, capacity of the batteries, and the conditions of use.
Accessories
Owner's Manual
Leaflet "USING THE UNIT SAFELY"
Alkaline battery (AA, LR6) x 4
Options (sold separately)
Keyboard unit: K-25m
Size and Weight
Width
300 mm
11-13/16 inches
Depth
128 mm
5-1/16 inches
Height
46 mm
1-13/16 inches
Weight
950 g
2 lbs 2 oz
Kehittäjien haastattelu

Kehittäjien haastattelu

The lead engineers discuss the creation of the Roland Boutique series.Read more…

Legendaaristen JUPITER-8, JUNO-106 ja JX-3P –syntikoiden suunnittelijoiden haastattelu

Legendaaristen JUPITER-8, JUNO-106 ja JX-3P –syntikoiden suunnittelijoiden haastattelu

Veteran Roland engineers share the development stories behind the classic synths that the Roland Boutique modules are based on.Read more…

Lataukset

Päivitykset & Ajurit

Tuki

Jos sinulla on kysyttävää Roland tuotteesi käytöstö, ole hyvä ja katso meidän Knowledge Base löytääksesi vastaukset yleisimpiin kysymyksiin.
Voit ottaa yhteyttä myös Tuotetuki osastoomme puhelimitse tai sähköpostitse.
Lisäksi, meillä on kirjasto käyttöohjeita and Tukidokumentteja jotka voit ladata.

Käyttöohjeita

Tukidokumentteja